HammasRastin henkilökunta

Eija Tiainen-Ikkelä, SHG

Suuhygienisti,yrittäjä Lisätiedot
Eija on valmistunut hammashoitajaksi jo1982 ja suorittanut Ylemmän hammashoitajan tutkinnon 1986, silloin ammattinimike oli erikoishammashoitaja. Opinnot täydentyivät Hammashuoltajaksi 1993. Nykyinen Suuhygienisti nimike yhdisti koko ammattikunnan. Yrittäjyys alkoi 1997 ja HammasRastin omistajuus vuonna 2000.

Airi Korhonen, HLL

Hammaslääkäri Lisätiedot
Kuopion Yliopisto on kouluttanut myös Airin hammaslääkäriksi v.1998.
Siitä asti hän on työskennellyt yksityisenä hammaslääkärinä ja aloittanut HammasRastin tiloissa v.2002. Airi on paikalla tiistaisin. 

Pirjo Pasanen,HH

Hammashoitaja Lisätiedot
Hammaslääkärin avustajan roolissa vuodesta 1984 lähtien. HammasRastin porukkaan hän liittyi sujuvasti v. 2013 marraskuussa.

Petri Huttunen, HLL

Hammaslääkäri Lisätiedot
Petri on saanut oppinsa  Kuopion Yliopistosta josta hän valmistui v.1992 ja on siitä asti toiminut yksityissektorin hammaslääkärinä.
Terveyskeskuksessa hän aloitti osa-aikaisena v.2002 ja siirtyi HammasRastin riveihih v.2008 jatkaen myös terveyskeskuksessa. Petri operoi keskiviikkona ja torstaina.

Timo Korhonen, HLL

Hammaslääkäri, hammasteknikko Lisätiedot
Hammasteknikon tittelin Timo sai vuonna1990 ja valmistui hammaslääkäriksi vuonna1995 Kuopion Yliopistosta.

Timo työskentelee sekä Rautavaaran hammashoitolan vastaavana hammaslääkärinä että yksityissektorilla. HammasRastilla Timo on aloittanut toimintansa v.1996. Vastaanotoltani  hänet tavoittaa maanantaisin.

Raili Jääskeläinen, SHG

Suuhygienisti Lisätiedot
Raili on aloittanut HammasRastilla marraskuussa 2017. Raili työskentelee torstai - iltaisin ja hänelle saa vastaanotto aikoja myös lauantaisin.